Kuulumisia

Moi!

Arki täällä TC:ssä on lähtenyt hyvin rullaamaan. Viikot hujahtaa nopeasti ohi kun on paljon tekemistä: koulua joka päivä 8-15 + 2,5 tunnin cross country treenit päälle. Kotona oon yleensä kuuden aikaan, jonka jälkeen on ohjelmassa yleensä kotiläksyjä, kavereiden kanssa oloa ja kotitöitä. Vaikka päivät on pitkiä, en koe niitä kovin rankoiksi. Koulunkäynti on melko helppoa, eikä opettajat täällä anna samanlaisia tehtäviä kuin Suomessa. (Tähänastiset kotitehtävät on ollut aika seiskaluokkalaisten tasoa: etsi vastaus tekstistä ja kirjoita se sanasta sanaan paperille). Matikassakin oon pärjännyt, vaikka se mua aluksi jännittikin. Viikonloppuisin onkin onneksi yleensä enemmän aikaa vaan olla ja rentoutua, syödä hyvin, katsoa leffoja ja tehdä erilaisia retkiä. Syömisestä puheenollen, täällä on oikeesti aika vaikeeta syödä terveellisesti! ONNEKSI mun perhe pitää jääkaapin täynnä hedelmiä, vihanneksia ja marjoja, sekä kokkaa normaalia perusruokaa niinkuin me Suomessakin. Mutta heti kun lähtee talon ulkopuolelle, tuntuu että tarjolla on vaan sandwichejä(joissa on täytteenä vähintää 1 kg lihaa), hampurilaisia ja kaiken maailman epämääräisiä ratkaisuja -> mun kaveri söi lounaaksi yks päivä kanasta tehtyjä ranskalaisia..??

Viime viikonloppuna mulla oli mun toiset cross country kisat, joissa paransin aikaani 35 sekunnilla. En oo lähelläkään kärkeä, mutta oli kiva huomata kehittyvänsä lyhyessäkin ajassa (täähän on vasta mun toka virallinen viikko treenaamassa). Lähtö kisoihin koululta oli kuudelta aamulla, josta ajettiin bussilla Grand Rapidsiin. Kisojen jälkeen mun host-äiti tuli hakemaan mua ja mentiin yhdessä sen kaverin mökille, jonne muut tytöt olivat menneet jo perjantaina. Mökki oli Lake Michiganin rannalla, josta oli huikeet näkymät järvelle. Vietettiin ilta rannalla kävellen ja peuhaten, sekä päivän päätteeksi nähtiin upea auringonlasku. Pari viime viikkoa on siis ollut hyvinkin kiireisiä, enkä oo kauheesti kerennyt olla yhteyksissä Suomeen; mikä on samalla sekä hyvä että huono asia. Hyvä siksi, että oon huomannut sopeutuvani tähän ympäristöön paremmin ja nopeammin kun en ole koko ajan viestittelemässä perheelle/kavereille, mutta samalla poden huonoa omatuntoa siitä että sulkisin ihmiset siellä kotimaassa kokonaan ulkopuolelle. Ei ole helppoa yrittää elää kahdessa paikassa samanaikaisesti, siksi mun pitäis yrittää pivittää tätä blogia useammin jotta saisitte lukea mun kuulumisia helpommin. Facebook ja Instagram on helpompia ja nopeampia ratkaisuja, mutta musta ansaitsette tietää asioista vähän enemmän ja pidemmin kerrottuna kuin pienistä kuvateksteistä satunnaisissa kuvissa.

Ensi viikonlopulle ei ole näkyvissä mitään suurempia retkiä tms., joten päätettiin meidän koulun toisen Suomivaihtarin kanssa kokata meidän perheille oikeen kunnon suomalainen illallinen. Meidän host-perheet on kavereita keskenään joten tää on hyvä tilaisuus avata vähän suomalaista ruokakulttuuria sekä niille että myös meille. Ruvettiin tänään miettimään tarjottavia ja tajuttiin, että karjalanpiirakoiden tai vispipuuron reseptit ei ollukkaan iskostuneet meidän muistiin automaattisesti. Ensi viikko on meidän koulussa homecoming-viikko, joka sisältää niin teemapukeutumista, jefumatsin sekä homecoming-tanssit. Vielä en ole satavarma meenkö tansseihin, sillä nuoret täällä sanoo että se ei ookkaan oikeesti niin cool kun kaikki olettaa. Täytyy vähän kuulustella lisää ja miettiä uudelleen, onhan se kuitenkin mahollisuus joka todennäkösesti tulee vaan kerran elämässä eteen.

Mulla menee siis hyvin tällä puolen maapalloa, toivottavasti teilläkin siellä <3 Ja kavereille, olis kiva kuulla teijänkin kuulumisia (ei mun elämä täällä oo niin ihmeellistä ;)), saa laittaa FB:ssä viestiä koulun uusimmista juoruista tai ihan mistä vaan.

-Aliisa

1st week through my phone

Moi!

1 viikko Traverse Cityssä alkaa olla taputeltu. Kun saavuin viime lauantaina, koko perhe oli mua kylttien kanssa lentokentällä vastassa. Kotona syötiin kunnon amerikkalaistyylinen illallinen jonka jälkeen lähdettiin kaupungin keskustaan. Keskustassa on pääkatu jonka varrella on lukuisia pikkupuoteja, kahviloita ja ravintoloita. Siellä on myös satama, joka on täynnä hienoja veneitä.

Vasemmalla kuvaa satamasta, oikealla minä ja tytöt sukujuhlissa. Molemmat siskot on super kultaisia ja ihania, viihdyn heidän kanssa todella hyvin.

Viime sunnuntaina lähdettiin koko perheen voimin viettämään päivää Lake Michiganille. Vuokrasimme yhden kajakin ja neljä isoa uimarengasta (nää sanoo tube) joiden kanssa lilluimme Platte riveriä pitkin Lake Michiganiin. Koko retki kesti välipicnikkimme kanssa noin 3 tuntia.

Illalla menimme vielä katsomaan Sleeping Bear Duneseja, eli täällä TC:ssä olevia suuria hiekkadyynejä (ja ne todellakin oli isoja, oikeanpuolimmaisen kuvan oikeassa alakulmassa voi nähdä ihmisiä jos katsoo tarkasti!). Osuimme paikalle juuri oikeaan aikaan sillä aurinko oli laskemassa, ja näkymät oli todella huikeat. Toi oli varmasti yksi kauneimmista paikoista missä oon ikinä käynyt.

Vielä yksi maisemakuva minkä otin kun olin tällä viikolla juoksemassa. Oli pakko pysähtyä kuvaamaan, sillä näkymät täällä on vaan niin huikeita. Urheilusta puheenollen, odottelen vastausta koulumme crosscountry valmentajalta joukkueeseen pääsystä. Crosscountry-jouksu on siis menossa nyt syksyllä, talvella ajattelin pelata korista (juttelin valmentajan kanssa yks päivä ja hän sanoi että joukkueeseen on try-outit ensi kuussa) ja keväällä jalkapalloa. Aijon todennäköisesti myös hankkia salikortin, sillä en oo käynyt kohta kahteen viikkoon salilla ja mulla on oikeesti ikävä sinne!

Tämän viikonlopun vietimme Wheatland-festareilla, joka oli iso tapahtuma täynnä countrymusiikkia ja hippejä. Telttailimme siellä kaksi päivää ja mulla oli tosi hauskaa. Tää oli jotain mitä todennäkösesti ei voi Suomessa kokea. Tapasin myös paikallisia nuoria joiden kaikkien mielestä mulla on tosi "cool accent", haha tosi cool, pikemminkin noloa kun en osaa puhua kuin muut... Enkku kyllä paranee päivä päivältä mikä on hyvä!

Eli joo, mulla menee hyvin! Koulu on iso mikä todellakin vaati totuttelemista aluksi, mutta paniikkisen ensimmäisen päivän jälkeen kaikki on sujunut tosi hyvin. Tunnit on aika lepposia eikä läksyjä tuu kauheesti.. Oon jo onnistunut saamaan kavereitakin täältä, mikä on muuten aika helppoa koska kaikki on niin ystävällisiä! Tänään haettiin lentokentältä tähän samaan perheeseen myös saksalainen vaihtari, joka vaikuttaa tosi mukavalta. Hänen pitäisi olla täällä 1-6 vko kunnes löytää oman vakituisen perheen, mutta mikäli kaikki rullaa hyvin, voi hän jäädä meillekkin. Eletään nyt vähän vaan hetkessä ja katotaan mihin se vie!

It's New York!

Moi! Nyt on NYCin matka ohi ja oon turvallisesti päässyt perille Michiganiin (ehkä ehtinyt jo vähän kotiutuakkin). Jos rehellisesti puhutaan, ei tee mieli matkustaa lentokoneella enää hetkeen. Viimeisimmän viiden päivän aikana 4 lentoa, huh huh. Mitäköhän NYCistä voisi sanoa? Se oli mahtava, rakastuin kaupunkiin heti kun pääsimme perille. Meidän vaihtareiden hotelli sijaitsi New Jerseyssä, josta lähettiin joka aamu bussilla kaupunkiin. Siellä tuli vietettyä 3 kokonaista päivää, joten mun täytyy varmaan jakaa tätä postausta vähän osiin jotta tajuutte paremmin.

DAY 1

Bussi starttasi kello 8, ja dösämatka Manhattanille kesti n. 40 minuuttia. Bussin kyytiin nousi opas, joka esitteli itsensä Dennikseksi. Matka alkoi Midtownista kohti Central Parkkia. Sen varrella näimme mm. Gossip Girl-sarjasta tutun Chuck Bassin hotellin ja How I met your Mother-sarjassa olevan McLaren’s-pubin. Pysähdyimme Central Parkissa, jossa kävelimme pienen lenkin. Oli outoa, miten keskellä suurta kaupunkia oli oikeesti iso puisto. Central parkin jälkeen vuorossa oli Rockefeller center. Se koostui monesta eri rakennuksesta, jotka olivat maanalaisesti kiinni toisissaan. Tämän jälkeen suunnattiin Times Squarelle, ja matkan aikana opas kertoi meille Nykin ”kirjoittamattomia” sääntöjä. Jalkakäytävää ei saanut tukkia, hodari piti tilata sanomalla ”Gimme a dog” tai sai maksaa tuplahinnan sekä kaduilla pyörivien Disney-hahmojen kanssa ei kannattanut ottaa kuvia (he haluavat siitä rahaa). Päivän aikana kävimme vielä Grand Central Terminalissa, Greenwich Villagessa (NYCin vanhempaa aluetta) jossa sijaitsi mm. Sinkkuelämää-Carrie Bradshawin talo sekä Brooklynissa josta näimme Manhattanin skylinen. Viimeiseksi kävimme katsomassa 9/11 muistomerkkiä sekä uusia torneja. Muistomerkki oli upea, tuhoutuneiden tornien paikoille oli rakennettu kaksi isoa vesiputousta, joiden sisällä oli oli toinen vesiputous. Toisen vesiputouksen pohjaa ei voinut nähdä, mikä symboloi ikuisuutta ja unohtumattomuutta. Ennen kotiinmenoa pysähdyimme vielä paikallisilla markkinoilla hakemassa ruokaa yms. ennen hotellille suuntaamista.

DAY 2

Päivä jota kaikki tytöt olivat odottaneet, vapaapäivä=shoppailupäivä. Lähdimme hotellilta Manhattanille 9, ja bussi jätti meidät Rockefeller Centerille. Kävimme ensin Top of the Rockissa (GE Building) joka on on 69-kerroksinen ja 259 metriä korkea pilvenpiirtäjä. Sanomattakin kai selvää, että näkymät sen huipulta olivat sanoinkuvaamattomat. Tämän jälkeen suuntasimme Sohoon, jossa pyörimmekin melkein koko päivän. Muutamaa tuntia ennen lähtöä menimme metrolla vielä Times Squarelle tsekkaamaan sen tarjonnat. En ottanut kauheesti kuvia koska keskityimme vaan tuhlaamaan dollareitamme. Itsellä meni kuitenkin vähemmän kuin odotin, mikä oli ehkä ihan hyvä. Koska Traverse Cityssä (kotikaupungissani) on hyvät shoppailumahdollisuudet, ei minulla ollut paniikkia ostaa kaikkea haluamaani heti NYCistä. 

DAY3

Huvipuistopäivä! Bussi kurvasi kohti New Jerseyn Six Flags-huvipuistoa, jossa sijaitsi mm. maailman korkein ja nopein vuoristorata. Kun lähestyimme paikkaa, oli kyllä melkein itkussa pidättelemistä sillä kaikki laitteet näyttivät super hurjilta! Kiertelimme Annikan kanssa puistoa melkein koko pivän kahdestaan, sillä emme välittäneet niistä kaikista sekopäisemmistä laitteista. Pieni moka meille kuitenkin kävi, sillä meidän piti mennä Batman-nimiseen laitteeseen, mutta erehdyimmekin väärään jonoon ja jouduimme Nitroon. Huvipuiston nettisivut sanovat näin:

 "You’re going to have little time to gather up your courage, because that first hill is a staggering 233 feet high. As you crest the top, you’re so high up you can literally see Philadelphia! But you won’t get to enjoy the view for long because almost immediately you’ll be thrust down a 215 ft drop."

Emme kehdanneet enää perääntyä, joten oli pakko mennä. Olihan se kamalaa, mutta oli aika hyvä fiilis ajelun jälkeen! Päivä oli aika pitkä, sillä en ole suurin hyvipuistofani.

Kaiken kaikkiaan Soft Landing Camp oli upea kokemus, sillä lyhyessä ajassa sai kokea niin paljon, saada uusia kavereita ja oppia uusia asioita. Varsinkin oppilaille, joiden perheet eivät pidä mtkustamisesta SLC oli varmasti mahtava tilaisuus nähdä enemmän Amerikkaa. Loppuun vielä video minkä tein koko hommasta, enjoy!